Kuolema herättää eloon

Jean-Baptiste Clamence toteaa geneverin huuruisessa merimieskapakassa Amsterdamissa, että vasta kuolema herättää meissä tunteet eloon. Tosin hän melkein samaan hengenvetoon sanoo, että itse asiassa kuolemassa rakastamme omaa mielenliikutustamme, siis itseämme.

Albert Camus´n Putoaminen on kiinnostava kirja. Ostin sen nuorena opiskelijana Oulusta Pohjalaisen kirjakaupasta vuonna 1982 ja luen sitä edelleen. Se ei jätä rauhaan. Rauhaan eivät ole jättäneet myöskään romaanihenkilön sanat kuolemasta.

Voi sanoa, että Kyypakki sai alkunsa kuolemasta, nuoruuden ystävän menehtymisestä epämääräisissä oloissa. Hän oli vuosien jälkeen tulossa tapaamaan ystäviä Suomeen, mutta ei koskaan päässyt perille.

Orivedellä kirjoittamisen kesäkurssilla 2014 oli tehtävänä kirjoittaa kirje. Oli kulunut kolmisen vuotta ystävän kuolemasta. Kirjoitin kirjeen hänelle, vaikka viimeisestä tapaamisestamme oli 27 vuotta. Seuraavan kesän kurssilla kirje paisui novelliksi ja novellista kasvoi myöhemmin Kyypakin ensimmäinen osa, nuoruudenystävien 50-vuotisjuhla.   

Vaikka Kyypakki ammentaakin omista kokemuksistani, ei yhdelläkään hahmolla ole vastinetta todellisuudessa. Autofiktiossa faktoja yhdistellään sepitteellä, Kyypakissa liimaan tosiasioilla fiktion palasia toisiinsa. Eletty elämä on suuri materiaalivarasto, josta otetaan mitä milloinkin ja muokataan kulloiseenkin käyttötarkoitukseen sopivaksi.

Kirjoittaminen on mitä suurimmassa määrin identiteettityötä: tutkimme itseämme, suhdettamme muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Ennen kaikkea se on muistelemista. Muisti on siitä jännä värkki, että se ei ole dokumenttien arkisto vaan puolustusasianajajamme ja ymmärtäjämme, joka selittää asiat tässä hetkessä parhain päin. Itsensä tutkiminen kirjoittamalla on etäisyyden ottamista suojelevaan muistiin, sen läpi kulkemista ja todellisten vaikuttimiemme etsimistä.

Kirjoittaminen ei ole puhdistautumisrituaali vaan viime kädessä itsemme hyväksymistä sellaisena kuin olemme. Katumuksentekijätuomari Clamence toteaa Putoamisessa, että ei ihminen tule viattomaksi syyttämällä itseään. Syyllisyydentunnon kanssa on vain elettävä. Tai ainakin yritettävä elää. Syyllisyys onkin yksi Kyypakin teemoista.

Miksi kirjan nimi on Kyypakki?

Kyypakki voi tuntua hieman oudolta nimeltä. Yhdyssanassa on yhdistetty kyykäärme ja pakki eli lähinnä armeijasta tuttu ruoanlaittoastia.

Käärme on myyttinen eläin. Raamatussa se saa vihat niskaansa jo paratiisissa, mutta primitiivisissä mytologioissa se on nähty pikemminkin voimaeläimenä. Myös shamaanit käyttivät kyytä mahtinsa ja voimansa symbolina.

Kyykäärmettä sekä pelättiin myrkyllisyytensä vuoksi että kunnioitettiin. Sen nähtiin edustavan kahta maailmaa, sillä se pystyi liikkumaan tämän- ja tuonpuoleisen välillä, ja siksi se oli shamaaneille tärkeä eläin.

Mahdin koettiin olevan niin voimakas, että kyitä piilotettiin talon seiniin suojelemaan  sairauksilta ja tulipaloilta. Liekö toisaalta eläimeen yhdistetty inho syynä siihen, että käärmeensikiö on varsin viheliäinen haukkumanimi.

Romaanissa kyykäärme on läsnä sekä konkreettisesti että vertauskuvallisesti. 

Olimme varmaan kymmenen ja makasimme Heikin kanssa pihassa lukemassa, kun musta kyy oli työntymässä samalle viltille. Juoksimme huutaen sisään. Heikin isä kävi polkaisemassa saappaallaan karkuun yrittävältä käärmeeltä pään murskaksi. Kuolleen kyyn hän ripusti maahan isketyn tikun nokkaan roikkumaan ja sanoi, että henki siitä lähtisi vasta auringon laskiessa.

     Katselimme käärmeen veristä päätä, josta silmä pullotti ulkona kuin lasihelmi, mutta emme nähneet elonmerkkejä. En uskaltanut niin lähelle kuin Heikki, pelkäsin karvaisia perhosen toukkiakin, pikkukäärmeitä.

Myös pakki on merkittävässä roolissa, mutta mikä on sen yhteys käärmeeseen? Se selviää vain lukemalla kirja.

Ennen retkikeittimiä, eli trangioita ja kaasukeittimiä, metsässä ruoka laitettiin ja kahvit keitettiin pakissa, joka ripustettiin nuotion ylle kepin nokkaan. 

Pakki on harvinaisen epäkäytännöllinen valmistumateriaalinsa vuoksi. Kantta käytettiin syömä- ja juoma-astiana. Koska pakki on alumiinista, se lämpeni polttavan kuumaksi. Teen juominen pakin kannesta sopiikin vain kärsivälliselle retkeilijälle.

Yksi ongelma on myös se, että pakki tarvitsee aina nuotion eli avotulta. Jos sattuu olemaan metsäpalovaroitus, sitä voi käyttää kämpällä, jossa on kamiina. Kaminan päällä kapeapohjainen astia lämpee hitaasti. Tarvitaan siis taas kärsivällisyyttä.

Toisaalta pakki on monikäyttöinen. Sen sisään voi pakata vaikka teetarpeet ja ruokaa, se sopii veden kantoon kahvansa ansiosta, keveytensä vuoksi se on mainio marjojen poiminnassa ja sillä voi vaikka pelata "jalkapalloa".  Vaelluksella pakin puhdistaa helposti puron tai lammen rannassa hiekalla hankaamalla. Retken jälkeen noen poistaminen kotioloissa on sotkuisempaa hommaa.

 Pakin ympärillä oli istuttu monet leirinuotiot, ja se tuntui muuttuneen yhteiseksi omaisuudeksi. Lommot kertoivat, että pakilla oli aikoinaan pelattu myös monet suopotkupakkikisat.

     Kaadoin kouraani teenpuruja, mutta ennen kuin ehdin heittää ne veden sekaan, Korkki määräsi laittamaan enemmän. Kuukkeli lehahteli levottomana lähipuissa. Heikki kuvasi kapeita kynttiläkuusia ja niiden mustia naavapartoja.  

Sekä kyy että pakki yhdistävät romaanin keskeisiä henkilöitä, mutta toisaalta tulevat heidän väliinsä.

Tässä vaiheessa en kerro sisällöstä enempää. Jatkossa kirjoitan siitä, miten romaani sai alkunsa ja millaisia vaiheita käsikirjoituksella oli ennen kustannussopimuksen syntymistä Basam Booksin kanssa.

Epäilyksille loppu

 

Totta se on, kun omin silmin näkee ja omin käsin voi koskea.

En malttanut avata tekijänkappaleiden pahvilaatikkoa siististi vaan revin sen innoissani riekaleiksi. Aivan kuin sisällä olisi odottanut isompikin yllätys. Onneksi ei. Kaikki oli niin kuin pitikin. 

Kyypakki näyttää luonnossa vielä kauniimmalta kuin kuvissa. Taivo Orgin taiteilemat kannet ovat paljon enemmän kuin osasin odottaa. Riku Ahlstenin taitto on selkeä. Karla Löfgrenin tarkkojen silmien ja kielitajun ansiosta teksti lienee muodollisesti priimaa. En kuitenkaan aio ruveta etsimään kirjastani virheitä, joita siellä väistämättä on. Jätän sen tässä vaiheessa lukijoille.

Ehkä koko kirjaprosessin jännittävin vaihe on edessä. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Vai tapahtuuko mitään? Olo ei ole tyhjä, mutta hieman samanlainen kuin maratonin maalissa. Silloin ajattelee innoissaan, missä juoksisi seuraavan kerran. Nyt pitää olla itseensä tyytyväinen, kun pääsi maaliin asti. Matka oli sen verran pitkä, että siitä riittää muisteltavaa.

Kyypakki ilmestyi

Eilen perjantaina 21. huhtikuuta huomasin kustantajan nettisivulta, että Kyypakki oli nostettu uutuuksien joukkoon ja ilmestymispäiväksi merkitty perjantai. Lopultakin esikoisromaanini on nähnyt päivänvalon, vaikka itse en kirjaa ole vielä saanut käsiini. Tekijänkappaleet lienevät matkalla.

Kustannussopimus tehtiin vajaa pari vuotta sitten kesäkuussa. Viime syksynä tekstiä piti alkaa työstää kustannustoimittajan kanssa, mutta kiireellisemmät työt kiilasivat hänen kalenterissaan edelle. Lopulta tammikuussa sovittiin, että helmikuussa käymme käsikirjoitukseen käsiksi. 

Editoimisvaihe meni nopeasti. Sisältöön ei käytännössä kajottu ollenkaan. Olin sen käynyt suurennuslasin kanssa läpi puolenkymmentä kertaa, ennen kuin lähetin kustantajalle, joten en ihmetellyt, että viimeistelyssä keskityttiin lähinnä kielen hiontaan.

Julkaisupäivä piti olla 15.5., mutta jostain syystä päiväksi vaihdettiin 15.10. Ajattelin, että sekään tuskin on lopullinen päätös. 

Viilasin kustannustoimittajan kanssa takakannen tekstin ja tiedotteen. Alkuperäistä kansi-ideaani piti yksinkertaistaa. Tei uuden pelkistetyn käärmekuvion ja vihreälle pohjalle. Yritelmäni oli kankea luonnos, jonka pohjalta Basam Booksin käyttämä virolainen graafikko Taivo Org teki upean kannen. Minusta se on todella onnistunut.

Kaikki oli painamista vaille valmista. Olin yhteydessä kustantamoon ja tiedustelin julkaisupäivää. Keväällä tulee, vastattiin. Nettisivulle ilmestyi taas 15.5., mutta minulle kerrottiin, että kirja tulee painosta aikaisemmin. Riippuu painotalon aikatauluista. Ilmestymispäiväksi vaihtui nettisivulla 25.4. Lopulta kirja ilmestyi 21.4. 

Kun saan kirjan käsiini, niin kerron tarkemmin sen sisällöstä ja syntyprosessista. Pikku hiljaa toukokuussa alan myös odotella lukijoiden kokemuksia. Ne jännittävät tietenkin eniten.

Kansi

 

Siinä se nyt on, esikoisromaanini kansi. 

Kirja on tulossa myyntiin kaiketi heti toukokuun alussa. 

Kerron kirjan synnystä ja sisällöstä tässä blogissa. Tie on ollut pitkä, mutta ei voi sanoa, että se olisi kohtuuttoman mutkainen ja kuoppainen, vaikka välillä kärsivällisyys onkin ollut lujilla.