Esikuvia tapaamassa

Lauantaina tapasin Seinäjoella nuoruuden aikaisia ystäviä sekä ihmisiä, joiden kanssa en ollut aikaisemmin ollut missään tekemisissä. Meitä yhdisti 50 vuotta sitten perustettu luontokerho Suokulainen, aikanaan yksi maan aktiivisimmista Luonto-Liiton kerhoista. Kerhossa retkeilimme, opiskelimme sekä yritimme vaikuttaa yhteiskuntaan erityisesti lehtijutuilla ja kantaa ottavilla valokuvanäyttelyillä. Luonnon suojeleminen leimattiin 1970-luvun Etelä-Pohjanmaalla sosialisoinniksi.

Kerho kuihtui jo 1980-luvun lopussa, mutta juhlijoissa se tuntui edelleen elävän hyvin vahvana ja voimallisena. Moni kertoi Suokulaisen antaneen tavan katsoa maailmaa ja elää osana sitä. Luonnon puolustaminen yhdistettynä yhteiskuntakriittisyyteen ovat elämänasenne, jotain paljon enemmän kuin yksikään poliittinen aate.

Suokulaista saan kiittää monesta lähtemättömästä kokemuksesta ja ystävästä. Myös elämänkumppanistani Katjasta. Suokulainen on myös Kyypakin taustalla. Kirjassa viitataan neljän lukioikäisen kaveruksen Lapin-vaellukseen, jonka maisemiin he lähtevät uudelleen vuosia myöhemmin kohtalokkain seurauksin. Juuri tuota lukiopoikien vaellusta kirjassa ei kuvata, sillä se on tapahtunut todellisuudessa ja ollut innoittaja sepitetylle tarinalle.  

Tapaaminen hieman jännitti, sillä olen ammentanut Kyypakkiin paljon asioita elämäni varrelta, myös Suokulaisen taipaleelta. Tapasin siis romaanihenkilöideni kaukaisia esikuvia. Yhdelläkään henkilöhahmolla ei ole vastinetta todellisuudessa, mutta monelle lukijalle voi tulla vastaan tutun oloisia henkilöiden piirteitä, tilanteita ja sanoja. Olen pilkkonut niitä ja jaellut eri henkilöille.

Itse olen mukana kaikissa henkilössä. Uskon, että jokaisen kirjoittajan persoonallisuudessa on niin paljon kerroksia, että siitä riittää jaettavaa useallekin fiktiiviselle henkilölle. On vaikea ajatella kirjoittavansa hahmoa, jossa ei olisi jollain tavalla mukana. Meissä jokaisessa on myös puolia, joita emme halua kohdata. Ne voi ulkoistaa kirjan henkilölle.

Kyypakissa on myös paljon todenmukaista. Miljööt ovat olemassa. Peuraselän autiotupa löytyy Jaurujoen varresta ja Presidentinkurusta näkee Venäjälle. Tosiasiat ovat sitä liimaa, jolla yhdistelen fiktion palasia toisiinsa. 

Presidentinkuru on oikeasti olemassa.

Olen myös pyrkinyt pinnan alta tulkitsemaan miesporukan dynamiikkaa. Aina tahtotila ja tavoite ei ole yhteinen, ei taistella talvisodan hengessä kaikki yhden puolesta vaan tutumpaa voi olla jatkosodan henki, jossa riehutaan aseveljen innoittamana, osa istuu vankilassa, rintamalta karataan, ammutaan omia ja päällimmäisenä on oman nahan pelastaminen.

Kirja kiinnosti yli odotusten, ja sainkin pelastettua kirjapinosta  itselleni vain yhden kappaleen.  Luontokerhon kokoontuminen olisi varmasti ollut minun kannaltani erilainen, jos kaukaiset esikuvat olisivat jo lukeneet Kyypakin ennen tapaamistamme ja ruotineet lukemaansa todellisuutta ja omia kokemuksiaan vasten. Nyt odotan paitsi uutta kirjalähetystä kustantajalta myös lukijoiden palautteita. Jännittää. Jokainen kuitenkin on kokenut ja muistaa tapahtumat omista lähtökohdistaan ja tulkitsee niin faktaa kuin fiktiotakin omalla tavallaan.     

Alan kerätä palautteiden parhaita paljoja omalle sivulle, jahka saan niitä. Ensimmäinen palaute oli ytimekäs: ”Kirja luettu. Pidin kovasti.” Sain sen noin vuorokauden kuluttua siitä, kun palautteen antaja sai kirjan käteensä.

 

Seuraava teksti tullee noin viikon kuluttua.