Urho Kekkosen kansallispuistoon voi saapua monta reittiä. Etelästä tullessa suosituin on Kemihaaran entisen rajavartioaseman kautta. Sieltä lähtivät vaeltamaan myös Kyypakin Korkki, Jaakko, Heikki ja Ari. Nuoret miehet palasivat lukioaikaisen vaelluksensa maisemiin, mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Korkki ei koskaan tullut omin jaloin takaisin vaellukselta.
UKK-puisto on ollut suosikkikohteeni Lapissa sen moni-ilmeisyyden
vuoksi. Tuntureiden lisäksi sieltä löytyy upeita metsiä ja erämaajokia. Syrjäisemmät
kämpät ovat varsin hiljaisia, niissä voi korkeintaan tavata samanhenkisiä
vaeltajia.
Ensimmäisen kerran kävin Koilliskairassa lukiolaisena vuonna
1977, jolloin se ei ollut vielä kansallispuisto. Tuon matkan muistelun innoittamana
syntyi palanen Kyypakin kertomusta. Todellakin vain innoittamana, sillä
kaikki kirjan henkilöt ovat keksittyä. Peuraselän kämppä ja Jaurujoki sen
sijaan ovat olemassa.
Kesäkuun toisella viikolla tein kumppanini Katjan kanssa
vaelluksen Kyypakin maisemiin – vein kirjan sen tapahtumapaikoille.
Lämmintä riitti, kun raahasimme rinkkoja Kemihaarasta kohti Peuraselkää. Lähdimme
liikkeelle sen verran myöhään, että oli pakko yöpyä Jussinmurustan laavun luona,
noin 17 kilometrin taivalluksen jälkeen. Yöpymisen ansiosta tulimme Peuraselän
kämpälle Jaurujoen varteen hyvissä voimin, vaikka lähes kolmen kilometrin
laskeutuminen jokilaakson pohjalle ei ihan ilmaista ollutkaan.
Olin sijoittanut kämpälle yhden romaanin avainkohtauksista. Toki
olin käynyt tarkistamassa jo aiemmin, että muistini ei ole muokannut paikkaa
kovin vieraaksi. Ei ollut.
Vaelluksen yksi tarkoitus oli lukea kirjasta katkelmia autenttisissa
ympäristöissä. Ensimmäisessä lyhyessä videossa luen kirjasta, mitä Peuraselällä
tapahtui.
Kyypakkia ei ainakaan vielä ole saatavissa äänikirjana.
Video: Peuraselällä 1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti